

Painotuote | 2004-09
FAG Journal Roller Bearings in Berlin Trams
|
FAG-vaihteistolaakerit Berliinin lähijunissa Elokuussa 2004 S-Bahn Berlin GmbH sai Bombardier Transportation -yhtiöltä viimeisen yhteensä tuhannesta 481-sarjan vaunusta. Toimitus ajoittui täsmälleen Berliinin lähijunaverkon 80-vuotisjuhlallisuuksiin. Vuodesta 1996 lähtien toimitettiin vuosittain 120 tällaista kaksiosaista lähijunayksikköä, niin kutsuttua neljännesjunaa. Junilla on ajettu tähän mennessä jo noin 250 miljoonaa kilometriä. Sopimus oli arvoltaan yli miljardi euroa, joten kyse oli yksi viime vuosikymmenten suurimmista ajoneuvohankintaohjelmista Saksassa. Erinomainen rataverkko, luotettavuus ja nopeus tekevät lähijunasta metropolin tärkeimmän liikennevälineen. Pituudeltaan 328 kilometrin lähijunaverkossa on 164 asemaa Berliinin ja Brandenburgin alueella, ja sitä käyttää päivittäin 1,2 miljoonaa matkustajaa. Lähijunia käytetään tarpeen mukaan neljännesjunana (kaksi vaunua), puolijunana (neljä vaunua) tai täysjunana (kahdeksan vaunua). Jokaiseen neljännesjunaan mahtuu 394 matkustajaa. FAG on toimittanut 481-sarjaan kaikki pyörästö- ja vaihdelaakerit vuodesta 1999 lähtien. |